Tuomas J. Trio julkaisee debyyttilevynsä 4.10.2018 Koko Jazz Clubilla!

Minulla on ilo ilmoittaa, että oma trioni – joka kantaa nykyisin nimeä Tuomas J. Trio – julkaisee debyyttilevynsä Koko Jazz Clubilla 4.10.2018. Levy on äänitetty syksyllä 2017 Kallio-Kuninkalan studiolla Järvenpäässä, ja on osa tohtorintutkintoni taiteellista kokonaisuutta. Vieraaksi levylle on saatu Suomen parhaimpiin saksofonisteihin lukeutuva Manuel Dunkel!

Levynjulkaisun ympärillä on tarkoitus toteuttaa pienimuotoinen kiertue Suomessa ja mahdollisesti ulkomailla. Kiertuepäiviä tulee lisää kevään edetessä, joten pysykäähän kuulolla!

Vuoden 2018 levynjulkaisukonsertit:

4.10. Koko Jazz Club, Helsinki (Liput 20 euroa)

6.10. Poppari, Jyväskylä (Liput 13,5 euroa)

2.11. April Jazz Club, Espoo (Liput 11,5 euroa)

Alla julkaisuvapaa tiedote.

—-

Tuomas J. Trio featuring Manuel Dunkel

MEGETME

 

Jazzpianisti Tuomas J. Turusen luotsaama yhtye Tuomas J. Trio julkaisee debyyttilevynsä MEGETME Eclipse Music levymerkille 5. lokakuuta 2018. Levy ohjelmisto koostuu täysin Turusen omista sävellyksistä. Tuomas J. Trio perustettiin vuonna 2012, jolloin kokoonpano soitti ensimmäiset konserttinsa Helsingissä. Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen yhtye palaa nyt esiintymislavoille entistä eheämpänä, solistivieraanaan Suomen hienoimpiin tenorisaksofonisteihin lukeutuva Manuel Dunkel.

 

Yhtyeen keulahahmo Tuomas J. Turunentunnetaan työstään aktiivisena jazz-pianistina, -säveltäjänä ja -sovittajana. Hän on toiminut aiemmin pianistina ja säveltäjänä muun muassa Fifth Avenue-jazzyhtyeessä sekä Ilmavoimien Big Bandissa. Hän on työskennelleyt vakituisena pianistina maamme parhaimpien jazzlaulajien, kuten Aili Ikosen, Elena Mindrunja Nina Myan yhtyeissä. Hän on myös konsertoinut viime vuosina Suomen lisäksi muun muassa Ruotsissa, Virossa, Hollannissa, Romaniassa ja Saksassa.

 

Uuden levyn – joka kantaa nimeä ”Megetme” – musiikki on yhdistelmä amerikkalaisen jazzin perinnettä ja pohjoismaista jazzsoundia. Osa kappaleista on kunnianosoituksia jazzpianistilegendoille, kuten Thelonious Monkja Cedar Walton. Nimikkokappale Megetme on sanaleikki Waltonin kappaleesta Ugetsu, josta se on saanut innoituksensa. Levyn ensimmäisen kvartettikappaleen nimi, Lexington,viittaa metropysäkkiin New Yorkissa, jonka nimi tarttui Turusen mieleen hänen vietettyään aikaa kaupungissa keväällä 2017. Levyn viimeinen kappale Luca on omistettu Turusen esikoispojalle, joka syntyi saman vuoden kesällä.

 

Omaa nimeä kantavan levyn julkaiseminen on ollut Tuomas J. Turusen pitkäaikainen haave. Myös trio-kokoonpano on ollut lähellä sydäntä, koska Turusen rakkaus jazzmusiikkia kohtaan on syttynyt kuuntelemalla tunnettujen amerikkalaisten jazzpianistien triolevyjä. Ensimmäinen Turusen teinivuosina ostama jazzlevy oli Bill Evansinlegendaarinen Sunday At The Village Vanguard. Turunen kokee Evansin lyyrisyyden kuuluvan hänen soitto- ja sävellystyyliinsä jopa nykyään, vaikka sen jälkeen vaikutteita on saatu useilta muiltakin jazzpianisteilta, kuten Chick Corealta,McCoy Tyneriltasekä Oscar Petersonilta. Esikuvistaan huolimatta debyyttilevyltä kuuluu vahvana Tuomas J. Turusen oma ääni säveltäjänä ja pianistina.

 

Tuomas J. Trion basisti Jori Huhtalaja rumpali Tuomas Timonenovat tämän päivän kysytyimpiä muusikoita Suomen jazzkentällä. Tuomas J. Turunen onkin kasannut ympärilleen oikean unelmajoukkueen soittamaan omaa musiikkiaan, ja lopputulokseen hän on enemmän kuin tyytyväinen.

 

Dunkelin, Turusen, Huhtalan ja Timosen välinen yhteissoitto on erittäin kommunikoivaa. Yhtye johdattelee kuulijan tuulen nopeudella tunnelmasta ja äänimaisemasta toiseen. Soittajat toimivat joukkueena puhaltaen yhteen hiileen, mutta venyvät myös virtuoottisiin soolo-osuuksiin omilla instrumenteillaan. Suomalaisen metsän hiljainen seesteisyys sekä New Yorkin ainutlaatuinen ja monimuotoinen energia yhdistyvät yhtyeen musiikissa erittäin omintakeisella ja koskettavalla tavalla.

 

Tuomas J. Trio feat. Manuel Dunkel: MEGETME Eclipse Music / ECD-201874 (julkaisupäivä 5.10.2018)

  1. Megetme 2. Lexington 3. Melancholy 4. Monky 5. Hymn 6. Kayak 7. Luca

 

Tuomas J. Turunen – piano, sävellykset

Jori Huhtala – basso

Tuomas Timonen – rummut

Manuel Dunkel – saksofonit (kappaleilla 2, 4, 5 ja 7)