Uutisia

Elena & The Rom Ensemble Jazzliiton kiertueella 13.–23.4.

Tiedote 17.3.2016

Huhtikuussa Jazzliiton kiertueella kuullaan romanialaisen kansanmusiikin sävyttämää jazzmusiikkia kun Elena & The Rom Ensemble -yhtye kiertää Suomea yhteensä kahdeksan esiintymisen verran. 

Säkenöivän jazzvokalisti Elena Mindrun luotsaama yhtye Elena & The Rom Ensemble esiintyy huhtikuussa Suomen Jazzliiton ja We Jazzin yhteistyössä tuottamalla kiertueella yhteensä kahdeksan konsertin verran. Elena & The Rom Ensemble on kvintettikokoonpano, jonka musiikkiin eksoottisen lisämausteen luo harvemmin jazzyhtyeissä kuultu viulu. Yhtyeen romanialaisesta kansanmusiikista ammentavat sävellykset, Mindrun upea lauluääni ja persoonallinen instrumentaatio luovat kokoonpanolle omaleimaisen ja kiinnostavan soundin. Yhtyeen kiertue starttaa keskiviikkona 13.4. Kuopion King’s Crown -ravintolasta ja päättyy komeasti lauantaina 23.4. April Jazz -festivaalille, jossa kuullaan Elena Mindru Third Stream Project -kokoonpanon levynjulkaisukonsertti.
Loppuvuodesta 2013 perustettu Elena & The Rom Ensemble on ponnahtanut lyhyessä ajassa Suomen jazzkartalle. Helsinkiläislähtöinen yhtye voitti Young Nordic Jazz Comets 2014 -kilpailun Suomen finaalin ja lisäksi yhtye nähtiin edustamassa Suomea Euroradio Jazz -kilpailussa Rotterdamissa kesällä 2015. Yhtye julkaisi vuonna 2014 Mindrun debyyttialbuminsa Evening in Romania Mindrun oman levy-yhtiön, EM Recordsin kautta. Albumi keräsi runsaasti kiitettäviä arvosteluja Suomen jazzkriitikoilta.
Elena Mindru (s. 1988) on lukuisissa jazzkilpailuissa palkittu romanialaissyntyinen, Suomessa asuva laulaja. Mindru sijoittui toiseksi ja vastaanotti yleisöpalkinnon Montreux Shure Jazz Voice -kilpailussa vuonna 2012. Elena & The Rom Ensemblen ohjelmisto koostuu pääosin Mindrun kappaleista, joiden sovituksista vastaa yhtyeen pianisti Tuomas J. Turunen. Mukana on myös romanialaisia jazzstandardeja ja Turusen sävellyksiä. Kokoonpanon rytmisektiosta vastaavat nuori basistilupaus Eero Seppä ja oululaislähtöinen rumpali Anssi Tirkkonen. Pikantin lisämausteen yhtyeen musiikkiin tuo jazzviulisti Sampo Hiukkanen.
Kiertueen päätöskonsertti toteutetaan kokoonpanolla Elena Mindru Third Stream Project. Tässä yhdenksänhenkisessä kokoonpanossa Rom Ensemblen ytimen muodostama jazzkvartetti saa seurakseen viulisti Maija Linkolan jousikvartetin sekä saksofonisti Sampo Kasurisen. Third Stream Projectin musiikissa klassisen musiikin elementit yhdistyvät jazz musiikin perinteeseen hurmaavalla tavalla. Sävellyksiä kokoonpanolle ovat tehneet Mindrun ja Turusen ohella maamme parhaimpiin nuoren polven jazzsäveltäjiin lukeutuvat Sampo Kasurinen, Artturi Rönkä ja Visa-Pekka Mertanen.
Third Stream Project -kokoonpanon levynjulkaisukonsertti kuullaan April Jazz -festivaaleilla 23.4. Sellosalissa klo 19. Konsertissa julkaistava levy äänitettiin syksyllä 2015 Ylen M1 studiossa, ja se oli yksi viimeisimmistä tuotannoista, joka äänitettiin tuossa sittemmin puretussa, legendaarisessa studiossa. Sellosalin illassa kuullaan myös vastikään Echo Jazz Awards –gaalassa parhaana yhtyeenä palkittua ranskalaisduoa Parisien & Peirania.

Vuonna 1996 perustettu Suomen Jazzliitto ry on tärkein jazzin edunvalvoja ja kattojärjestö Suomessa. Jazzliitto tuottaa kiertueita ja jokakesäistä Jazz-Espa-festivaalia, ylläpitää Jazz Finland -tietokantaa ja ylläpitää jazz-alan sisäistä keskustelua Facebookissa toimivan Jazzkahvit-ryhmänsä kautta. Lisäksi Jazzliitto osallistuu jazzin asiantuntijatahona kulttuuripoliittiseen keskusteluun Suomessa. Vuonna 2016 Jazzliitto juhlistaa 50-vuotista taivaltaan historiikkijulkaisun, juhlavuotta varten kootun Jazz-Yrjö-yhtyeen ja Yrjö-palkintonäyttelyn merkeissä.

http://jazzliitto.fi
http://jazzfinland.fi

Elena & The Rom Ensemble Jazzliiton kiertueella 13.-23.4.

ke 13.4. klo 20 Kuopio, King’s Crown
to 14.4. klo 20 Savonlinna, Wanha Kasino
pe 15.4. klo 18 Jyväskylä, Boombox
la 16.4. klo 19 Kuhmo, Kuhmo-talo, Pajakka-sali
ke 20.4. klo 20 Salo, Rikala Bar & Grill
to 21.4. klo 20 Oulu, Kaupunginteatteri, Teatteriravintola
pe 22.4. klo 22 Turku, Flame Jazz -klubi / Åbo Svenska Teater, Café Tiljan
la 23.4. klo 19 Espoo, April Jazz / Sellosali (Elena Mindru Third Stream Project -levynjulkaisukonsertti)

ELENA & THE ROM ENSEMBLE
Elena Mindru, laulu / Tuomas J. Turunen, piano / Sampo Hiukkanen, viulu / Eero Seppä, kontrabasso / Anssi Tirkkonen, rummuthttp://www.elenamindru.ro
https://www.facebook.com/elenamindru.jazzvocalist
Elena Mindru Third Stream Project
la 23.4. klo 19 April Jazz, Sellosali (Soittoniekanaukio 1, 02600 Espoo)
Liput alkaen 29,50/25,50€
Tapahtuma facebookissa

Elena Mindru, laulu / Sampo Kasurinen, alttosaksofoni, bassoklarinetti / Tuomas J. Turunen, piano / Eero Seppä, kontrabasso / Anssi Tirkkonen, rummut / Maija Linkola, viulu / Laura Airola, viulu / Atte Kilpeläinen, alttoviulu / Samuli Peltonen, sello

http://www.elenamindru.com

https://www.facebook.com/elenamindru.jazzvocalist

Lehdistökuvat: http://we.tl/G7vxEgz5J6
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Hei Hei Media, press@heihei.fi

elena-the-rom-ensemble2

Hei Hei Media on We Jazz Oy:n aputoiminimi. http://heihei.fi

Elena Mindru Third Stream Project Ylen musiikkistudiossa

Elena Mindru 2Olemme äänittäneet syyskuussa 2015 Elena Mindrun uudella yhtyeellä studiomateriaalia, joka julkaistaan Yle Radio 1:n Jazzklubi-ohjelmassa 15.11.2015.

Lähetys sisältää Elena Mindrun ja Tuomas J. Turusen haastattelun, ja sen toimittaa Eero Koski. Ohjelmassa kuullaan kantaesitettäviä kappaleita jazzyhtyeelle ja jousikvartetille mm. Sampo Kasuriselta, Tuomas J. Turuselta, Elena Mindrulta, Artturi Röngältä ja Visa Oscarilta.

Lisätietoja: http://areena.yle.fi/1-3037700

 

 

Fifth Avenuen nettisivut auki!

Ensi kuussa julkaisemme Fifth Avenue -nimisellä yhtyeellä debyyttilevymme, joka on samalla ensimmäinen levy, jossa esitetään minun sävellyksiäni. Soitamme kolme levynjulkaisukonserttia Turussa, Tallinnassa ja Helsingissä. Lisätietoja konserteista löydät tämän keikat-osiosta. Lisätietoja ”Tales” -levystä ja yhtyeestämme voi nyt myös löytää Fifth Avenuen vastajulkaistulta kotisivulta osoitteessa www.fifthavenuejazz.com . Sieltä levyn voi myös tilata ennakkoon. Käykäähän tutustumassa!

Kevättä kohti mennään, vaikka talvi iskikin vähän takaisin..

-Tuomas

Tuomaksen ja Elenan haastattelu Jazzrytmit-verkkolehdessä!

Kuten kerroin aiemmassa uutisartikkelissa, esiinnyimme pari viikkoa sitten Elena & The Rom Ensemblen kanssa Flame Jazz risteilyllä Viking Gracella. Tässä yhteydessä annoimme haastattelun Jazzrytmeille. Sen teki Eija Takalo-Oksala ja kuvat otti Olli Sulin. Haastattelu poiki oikein pitkän jutun Jazzrytmit-verkkolehteen. Saimme kertoa näkemyksiämme mm. musiikin tekemisestä ja suomalaisen jazzmusiikin nykytilasta. Käy tsekkaamassa haastattelu tästä.

-Tuomas

Elena & The Rom Ensemble Flame Jazz Cruisella 31.1.2015

Olimme esiintymässä Elena & The Rom Ensemblen kanssa Flame Jazz Cruisella 31.1. Mukana jazzristeilyllä oli meidän ohella myös muita loistavia yhtyeitä kuten Nassaun Fasaani, Verneri Pohjola solo, Redrama ja Teddy West Coasters. Saimme kunnian esiintyä siis loistavassa seurassa! Konserttimme ja koko risteily meni oikein mainiosti. Meidän osuudestamme kirjoitettiin mukavasti Jazzrytmien risteilyraportissa. Lue juttu täältä.

 

Kuva: Olli Sulin

Fifth Avenue esiintyy Glenn Miller Caféssa Tukholmassa syksyllä 2015!

Olemme saaneet juuri varmistuksen, että jazzyhtye Fifth Avenue esiintyy legendaarisessa Glenn Miller Caféssa Tukholmassa ensi elokuussa 27.-28.8.2015. Glenn Miller lukeutuu Tukholman tämän hetken parhaimpiin jazzklubeihin, ja on mukava päästä esiintymään siellä pitkästä aikaa muutaman vuoden tauon jälkeen. Jos olet tulossa kuuntelemaan, kannattaa tehdä pöytävaraus etukäteen, sillä tupa on yleensä jazzkonserteiden aikana täynnä. Lisäksi paikassa on erinomainen ruokalista, herkullisine merellisine erikoisuuksineen ja loistava olutvalikoima. Lisätietoja löytyy osoitteesta www.glennmillercafe.com.

Fifth Avenue levynjulkaisukonsertteja huhtikuussa 2015!

 

fifthavenue1_pieni

Viiden nuoren suomijazzarin muodostama Fifth Avenue tulee julkistamaan ensilevynsä ensi huhtikuussa. Levy kantaa nimeä ”Tales”. Levynjulkistamiskonsertteja on tähän mennessä ilmoitettu kaksi: Monkissa Turussa 27.4. ja Juttutuvalla Helsingissä 29.4. Aiheeseen liittyen luvassa demokappaleita, levyn tekemisestä kertova musiikkivideo ja muuta kivaa. Lisätietoja päivittyy tälle nettisivulle ja tietoa uusista keikoista saatavilla keikat-osiosta.

Julkaisuvapaa tiedote:

”Fifth Avenue on viiden nuoren Suomi-jazzarin muodostama loppuvuodesta 2011 yhtye, joka ammentaa vaikutteensa New Yorkin 1990-luvun jälkeisestä modernista jazzsoundista. Yhtyeen tarkoituksena on muodostaa jazzperinteitä kunnioittava svengi ja maustaa sitä mielenkiintoisilla melodisharmonisilla vaikutteilla ja tahtilajeilla. Kokoonpanon sävellyksistä vastaavat sen perustajajäsenet pianisti Tuomas J. Turunen, kitaristi Olli Hirvonen ja saksofonisti Ville Vannemaa. Heillä kaikilla on erityinen suhde New Yorkiin: se on Hirvosen nykyinen kotipaikka, ja Vannemaa ja Turunen ovat vierailleet siellä useita kertoja. Reissuilta mukaan tarttuneet vaikutteet kuuluvat mielenkiintoisella tavalla yhtyeen tuotannossa, joissa voi kuulla kaikuja kaupungin monimuotoisuudesta, yllätyksellisyydestä ja erilaisten kulttuurien kohtaamisesta. Yhtyeen sävellykset rikkovat tyylisuuntien raja-aitoja: toisissa kappaleissa vähäeleiset, intervallipohjaiset harmoniat kohtaavat monimuotoiset rytmit, ja toisissa jazzmaiset sointurakenteet kohtaavat pop-genrestä tutun beat-kompin. Niiden päälle valmiiksi hämmennettyyn soppaan lisätään solistien kekseliäät improvisaatiot oman mukavuusalueensa ulkopuolella, jolloin riskien ottaminen nousee uudelle tasolle. Paketin pitävät tiiviisti kasassa yhtyeen mainio rytmiryhmä, basisti Teemu Åkerblom ja rumpali Mikko Arlin.

Yhtyeen debyyttilevy ”Tales” julkistetaan huhtikuussa 2015 levynjulkistamiskonserteissa Helsingissä ja Turussa. Levyn nimi viittaa pieniin tarinoihin, jota levyllä olevat sävellykset pitävät sisällään. Tarinankertojina toimivat säveltäjät Tuomas J. Turunen, Olli Hirvonen ja Ville Vannemaa. Tarinoiden kertominen ei ole pelkästään kappaleen säveltäjän vastuuta, sillä muutkin yhtyeen jäsenet tuovat kertomukseen oman äänensä tulkitsemalla sitä omalla tavallaan.”

Elena Mindrulta kaksi uutta musiikkivideota!

”Evening In Romania” levyn julkaisun yhteydessä Elena & The Rom Ensemblellä (yhtye, jossa olen mukana pianisti-säveltäjä-sovittajana) on ollut kiireinen alkusyksy, johon on sisältynyt muun muassa esiintyminen kansainvälisessä Young Nordic Jazz Comets Showcase -tapahtumassa, haastattelu Bassoradiossa ja neljä levynjulkaisukeikkaa (joista kahdessa julkaistiin musiikkivideot). Tämän syksyn hedelmiä voit nähdä tästä postauksesta. Evening In Romaniaa saa ostettua esimerkiksi Levykauppa Äx:stä.